Finnish Comms Awards -tuomaristoon kutsutaan suomalaisia viestinnän huippuammattilaisia eri toimialoilta, viestintätoimistoista, korkeakouluista ja mediasta. Tänä vuonna tuomaristo on 36 kokenutta näkijää ja tekijää.

Tuomaristossa on edustettuna monipuolisesti eri toimialat ja sektorit. Kaikki tuomarit eivät arvioi kaikissa kategorioissa. Otamme jääviydet huomioon ja tuomarin tulee tarvittaessa jäävätä itsensä. #finnishcommsawards

Tuomariston aikataulu

  • 1. kierroksen itsenäinen tuomarointi 27.9.–10.10.2021
  • Shortlista julkaistaan 19.10.2021
  • 2.kierroksen tuomarointipäivä ja pitchaukset 28.10. klo 8.00–21.00
  • Finnish Comms Awards -gaala ilmoitetaan myöhemmin

Koko tuomaristoon pääset tutustumaan 27.8.2021

Tiinu Wuolio


Perustaja ja toimitusjohtaja

Viestintätoimisto Medita

Viestintätoimisto Meditan perustaja ja toimitusjohtaja Tiinu Wuolio on tehnyt pitkän uran viestinnän parissa. Vahvuuksiksi hän luettelee journalistitaustansa sekä erikoistumisen viestinnän eettisiin kysymyksiin. Hän edustaa Marketing Finlandia Viestinnän eettisessä neuvottelukunnassa.

Lisätiedot

Christina Forsgård


Partneri

Netprofile

Kilpailun sääntötuomari Christina on Marketing Finlandin Viestintätoimistojen hallituksen jäsen ja ex-puheenjohtaja, nörttiyteen gravitoituva viestintäalan vaikuttaja, enkelisijoittaja, startup-valmentaja, kouluttaja, asiantuntijatubettaja, tietokirjailija sekä kotimaassa ja kansainvälisesti palkitun Netprofilen perustaja ja partneri. Myös sattumalta joulupukin äiti, Slushin kummitäti ja monipuolisesti kyberilmaa hengittävä avaruusentusiasti. Motto: Miten niin ei onnistu?

Lisätiedot

Pia Tornikoski


Pääsihteeri

VaLa ry

Pia Tornikoskella on laaja kokemus suomalaisesta järjestökentästä yli 20 vuoden ajalta. Pia on tehnyt viestintää ja varainhankintaa urallaan niin urheilun, koulutuksen, kehitysyhteistyön kuin terveyden edistämisen hyväksi useiden järjestöjen ja yhteisöjen kanssa Vuodesta 2010 hän on toiminut Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n pääsihteerinä ja hänelle on useita luottamustehtäviä alan kansainvälisissä verkostoissa. Pia toimii myös yrittäjänä markkinoinnin ja viestinnän alalla. Motto: ”Carpe diem!”

Lisätiedot

Alpo Räinä


Toimitusjohtaja, Senior Consultant

Mailand Communications Oy

Alpo on viestintätoimistoyrittäjä ja Marketing Finlandin Viestintätoimistojen hallituksen puheenjohtaja. Työssään hän keskittyy b2b-yritysten viestintään ja markkinointiin – erityisinä harrastuksen kohteina teollisuus, rakentaminen ja innovaatiot. Vuosi vuodelta suuremman osa ajasta lohkaisevat myös vaikuttajaviestintä ja johdon viestintäkonsultointi. Harrastuspuolella korostuu saksankielinen Eurooppa. Motto: Mikäli arvoa halutaan kasvattaa.

Lisätiedot

Essi Isomäki


Head of Content and PR, Partner

Netprofile Finland Oy

Essi on teknologia-alan yritysten markkinointiviestintään erikoistuneen Netprofilen partneri sekä sisältö- ja PR-tiimin johtaja. Essi on työskennellyt viestintäkonsultoinnin maailmassa jo lähes 10 vuotta. Työssään hän nauttii luovasta ideoinnista, timanttien hiomisesta ja ihmisten innostamisesta. Essi tunnetaan myös hiihtävänä espoolaisnaisena, joka pitää hallussaan Vuoden viestintäkonsultti 2019 -titteliä.

Lisätiedot

Essi Orama


Senior Communications Consultant

SEK

Essillä on pitkä ja monipuolinen kokemus luovasta viestinnästä erityisesti ruoka-, ravintola- ja matkailualalla. Hän innostuu helposti ja innostaa myös ihmiset ympärillään ylittämään itsensä. Essi on lukuisten kansainvälisesti tunnettujen viestintätekojen takana. Palkinnot hän on napannut muun muassa Cannes Lions- ja Sabre Awards -kilpailuissa. Essi kantaa ylpeydellä Vuoden viestintäkonsultti 2018-titteliä, ja SEKin sisäisen Vuoden Susi -tunnustuksen hän sai vuonna 2017.

Motto: Ole utelias!

Lisätiedot

Eva Torra


Strategi, partneri

Ahjo Communications Oy

Evalla on vahva tausta vaativista markkinointi- ja viestintätehtävistä johtoryhmätasolla kv. pörssiyritysten Suomen yhtiöissä sekä palava into johtamisen kehittämiseen. MBA-lopputyö käsitteli 360-palautteen antoa ja vuorovaikutusta. Ahjon partnerina Eva vastaa kansainvälisistä asiakkaista, toimii viestintästrategina ja johdon valmentavana konsulttina. Eva on Certified Business Coach, sertifioitu Extended DISC® –valmentaja ja NLP Practitioner. Hän toimii mentorina useissa ohjelmissa, on yksi kokeneimmista naisjohtajien mentoreista sekä vastaa Rastor-Instituutin johtamisviestinnästä.

Motto: ”Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.”

Lisätiedot

Fanni Mäki


Viestintäpäällikkö

Liana Technologies

Ihmisten väliseen kommunikaatioon rakastunut pöhkö. Pyrin ilmaisemaan rohkeutta sanoilla ja lisäämään juuri sopivasti rentoa asennetta ammattimaiseen viestintään. Lopullisena tavoitteenani on tuottaa sisältöä, joka liikuttaa ihmisiä. Lähes 10 vuoden kokemus alati muuttuvalta ja kovasti kilpaillulta IT-alalta.

Motto: Menttubii, eli “meant to be”. Se, mikä on tarkoitettu, tapahtuu kyllä.

Lisätiedot

Heli Uusimaa


Vastaava tuottaja

MTV Uutiset

Elämäntyönä uutissuunnittelu, eli katse on aina tulevaan uutispäivään. Ja kuitenkin. Jos olen tehnyt hyvät suunnitelmat huomiselle, innostun silloinkin, kun mikään suunnitelmista ei toteudu.

Tuottamisrepertuaariini kuuluu telkussa mm. vaaliohjelmia, Linnanjuhlia. Tapahtumatuotannoissa olen ollut vastaavana tuottajana mm. SuomiAreena- ja Nuorten hyväksi -projekteissa.

Motto: Hyvät uutiset eivät synny itsestään.

Lisätiedot

Janne Tähtikunnas


Toimitusjohtaja

Rakennusinsinööriliitto RIL 6.9.2021 alkaen, Suomen Omakotiliitto ry 5.9.2021 asti

Janne on keskittynyt rakentamisen kehittämiseen ja edistämiseen. Hänellä on myös laaja kokemus suomalaisesta järjestökentästä 25 vuoden ajalta. Jämerä insinööri pitää numeroista. Vaikka niitä on vain kymmenen, niillä asiat ratkeavat. Janne on myös intohimoinen judoka.

Motto: In Judo, as in life, when something blocks your path, step aside and move around it.

Lisätiedot

Jenni Santalo


Markkinointi- ja viestintäjohtaja

VTT

Jenni Santalo on VTT:n markkinointi- ja viestintäjohtaja. Hän on optimisti, jolla on can do -asenne. Hän uskoo, että innostavalla tarinankerrolla on enemmän vaikutusta kuin ymmärrämmekään. Hän on työskennellyt vuosia markkinoinnin ja viestinnän parissa eri yrityksissä ja organisaatioissa ja asunut sellaisissa maissa kuin Uganda, Argentiina ja Uusi-Seelanti.

Motto: You set your own limits.

Lisätiedot

Joanna Viileinen


Markkinointi-ja viestintäpäällikkö

Rototec

Joanna suhtautuu intohimolla kansainväliseen viestintään ja markkinointiin, joiden parissa on tehnyt töitä jo pitkään teollisuudessa sekä B2B että B2C puolellakin. Kokemusta löytyy niin kännyköistä pilveen (automaatiosoftan parissa Nesteellä) kuin merelle turvalaitteisiin. Nykyinen markkinoinnin ja viestinnän kohde löytyy suoraan jalkojemme alta eli maalämmön parista. Vastuullisuus ja mentorointi ovat lähellä Joannan sydäntä ja hän toimiikin, niin Viesti ry:n mentorina kuin Suomen Yrittäjien Energia-ja Ympäristövaliokunnan ja Green Building Council:in viestintäverkoston jäsenenä. Joannalle on tärkeää nostaa markkinoinnin ja viestinnän merkitystä esille ja kaupallistaa hienoa suomalaista teknistä osaamista ja viedä sitä maailmalle.

Motto: “Nothing is impossible, the word itself says ’I’m possible’!”

Lisätiedot

Johanna Haanpää


Asiakaskokemus- ja markkinointijohtaja

Matkahuolto

Johanna on Matkahuollon viestintä-, markkinointi-, brändi- sekä asiakaskokemus- ja asiakaspalvelutiimin vetäjä sekä Rastor-Instituutin hallituksen jäsen. Uransa aikana hän on työskennellyt yli 15 vuotta viestintä- ja markkinointikoulutusten ja tapahtumien parissa Inforissa. Tämän lisäksi hän on tehnyt töitä Pihlajalinnassa sekä Suomen Yrittäjissä markkinointiin sekä brändin rakentamiseen ja asiakaskokemukseen liittyvissä työtehtävissä. Vapaalla hän harrastaa mökkeilyä ja liikuntaa monessa muodossa.

Motto: Sinä pystyt!

Lisätiedot

Juha Leppänen


CEO

Vere Oy ja Kaks.io Labs Oy

Juha omaa pitkän kokemuksen tuotteiden ja palveluiden kaupallistamisesta ja kansainvälistämisestä. Nykyään hän luotsaa kahta perustamaansa yhtiötä, jotka keskittyvät liiketoimintamuotoiluun sekä myynti- ja markkinointiteknologiaan. Ennen yrittäjäuraansa Juha on toiminut mm. pörssiyhtiön kaupallisena johtajana vastaten yrityksen myynnistä, markkinoinnista, viestinnästä ja brändistä. Juhan saavat innostumaan uudet arjen innovaatiot, jotka usein ovat niin lähellä, että ne jäävät meiltä keksimättä.

Motto: Jokainen chanssi on mahdollisuus

Lisätiedot

Juhani Pajunen


Toimitusjohtaja (Suomen Podcastmedia), Senior Advisor (Source)

Suomen Podcastmedia ja Markkinointiviestintätoimisto Source

Suomen suurimman podcast-tuotantoyhtiön perustaja.  20 vuoden kokemus viestintäalalta mm. STT:ltä. Erikoisalana audio. Aktiivinen alan järjestöissä, kuten Internet Advertising Bureaussa.

Motto: 2020-luku on audion

Lisätiedot

Karina Jutila


Johtaja

E2 Tutkimus

Karina Jutila on yhteiskuntatieteiden tohtori ja monitieteisen tutkimuslaitoksen E2 Tutkimuksen johtaja. Hänellä on pitkä kokemus vaativista asiantuntijatehtävistä. Julkinen keskustelu, viestintä ja yhteistyö viestintätoimistojen kanssa on tärkeä osa hänen työtään. Tasapainoa elämään antavat koirat ja meriluonto.

Motto: Ingen konst att vara modig, om man inte är rädd. (Tove Jansson)

Lisätiedot

Laura Laamanen


Johtaja, viestintä ja markkinointi

SATO

Laura on SATOn markkinointi- ja viestintäjohtaja, joka innostuu kasvun, digitaalisuuden ja brändin yhdistämisestä merkitykselliseen tiimityöhön. Ennen SATOa Lauran työpolku on kulkenut digi- ja mainostoimistosta startuppeihin ja finanssimaailmaan, mukana aina utelias mieli ja tahto kertoa kiinnostavia tarinoita.

Motto: tosissaan, mutta ei vakavissaan.

Lisätiedot

Leena Piponius


Viestinnän kehittämispäällikkö

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Leenalla on laajaa kokemusta erityisesti tietointensiivisten yritysten viestinnästä sekä liikkeenjohdon valmennuksesta ja konsultoinnista mm. aineettoman pääoman alueella. Leenaa kiinnostaa erityisesti viestinnän strateginen suunnittelu ja viestintästrategiat: mitä vaikeampi haaste, sen parempi. Tällä hetkellä Leena vastaa viestinnästä ohjelmassa, jossa valmisteellaan tiedolla johtamista osana sote-uudistusta.

Motto: Yrittänyttä ei laiteta

Lisätiedot

Matti Miettinen


Yritys- ja yhteiskuntaviestintä (RadioMedia ry) / COO (The Planet Company Oy)

RadioMedia ry / The Planet Company Oy

Matti toimii RadioMedia ry:ssä yritysvastuu- ja yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntijana. Lisäksi hän on myös The Planet Company Oy:n COO.
Etenkin yhteiskunnallisen ja yritysvastuuviestinnän osalta on paljon saavutettavaa ja yhteistyö luo mahdollisuuksia. Tärkeää on, että asioista kerrotaan selkeästi ja läpinäkyvästi. Näin voimme saada aikaan muutosta kohti parempaa huomista meille kaikille.

Motto:” You miss 100% of the shots you don’t take -Wayne Gretzky”

Lisätiedot

Mika Hyötyläinen


VP of Marketing

Neste

Markkinoinnin mittaamiseen täysin hurahtanut Mika on rakentanut datakeskeistä markkinointiorganisaatiota sekä Telialla että Nesteellä. Jos ROMI olisi syötävää, olisi se Mikan lempiruoka. Tämä datan nimeen vannova markkinointijohtaja tykkää kuitenkin myös liidellä ylemmissä sfääreissä ja katsoa pitkälle tulevaisuuteen, sillä tulevaisuus tehdään tekemällä oikeita asioita tänään. Vastapainoksi vapaa-aika kuluu kätevästi sekalaisen urheilun ja rakentamisen parissa.

Motto: “Those who say it cannot be done, should not interrupt those who are doing it.”

Lisätiedot

Mikko Vieri


Viestintäpäällikkö

Fennia

Markkinoinnin ja viestinnän moniottelija Mikko Vieri muotoilee tällä hetkellä vakuuttavaa viestintää Fennialla. Taustalta löytyy vahvaa kokemusta muun muassa digitaalisesta viestinnästä, sisältöjen strategisesta muotoilusta ja vuorovaikutuksen kehittämisestä. Mikolle ovat tuttuja niin konsultin kuin viestinnän tekijän roolit. Hän kuvailee itseään politiikan penkkiurheilijaksi ja johtamisen kehittämisestä kiinnostuneeksi siirtolapuutarhuriksi, joka juo liikaa espressoa ja on turhan perso makealle.

 

Lisätiedot

Mirka Sunimento


Lehtori, viestintä ja markkinointi

Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu

Valtiotieteiden maisteri Mirka Sunimento Mirka Sunimento opettaa ja ohjaa Haaga-Helian viestinnän ja markkinoinnin johtamisen Master-opiskelijoita. Mirka on erikoistunut brändin rakentamiseen, markkinointiteknologian hyödyntämiseen sekä kriisiviestintään. Ennen opettajan uraa Mirka työskenteli kansainvälisissä viestintätehtävissä Nokiassa.

Motto: ”Parempi orja kuin isäntä – teknologia on ihmistä varten”

Lisätiedot

Nilla Hietamäki


Viestintäpäällikkö, päivittäisviestintä

Verohallinto

Nilla Hietamäki on työskennellyt viestinnän parissa lähes koko työuransa: ensin toimittajana, sitten kansainvälisessä yritysviestinnässä ja tällä hetkellä valtionhallinnon viestinnässä. Hän on myös Julkisen alan tiedottajat ry:n puheenjohtaja. Nilla viihtyy viestintätyössä, koska viestijä saa olla tekemisissä niin monenlaisten aihepiirien ja sidosryhmien kanssa. Hän on kautta työuransa uudistanut reippaasti viestinnän kanavia, käytäntöjä ja sisältöjä. Nilla uskoo strategiseen viestintään, jossa luodaan merkityksiä ja edistetään vuorovaikutusta.

Motto: Jalat maassa, pää pilvissä

Lisätiedot

Pekka Virolainen


Tuottaja, toimittaja

Mainemedia Oy

Pekka Virolaisella on pitkäaikainen kokemus toimitustyöstä erityisetsi talousmedioiden palveluksessa. Hän on työskennellyt mm Ylen, Kauppalehden ja Talentumin palveluksessa sekä useiden ammatti- ja järjestölehtien vetäjänä ja sitä kautta myös yhteistyössä useiden eri viestintäalan ammattilaisten kanssa.

Hän on toiminut myös ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa ja Yhdysvalloissa ja hän on tällä hetkellä mm. Suomen ulkomaantoimittajan yhdistyksen puheenjohtaja. Nykyisin hän seuraa erityisesti kiinteistö- ja finanssialaa, mutta aloitti toimittajauransa kirjoittamalla levyarvosteluja.

Motto: Ne tekköö, jotka ossoo. Jotka ee ossoo, ne arvostelloo.

Lisätiedot

Pertti Keinänen


Varainhankinnan asiantuntija

Diakonissalaitos

Pertti on puhdasverinen varainhankkija, joka on työskennellyt keskeisissä rooleissa Suomen johtavissa varainhankintataloissa. Innovatiivisella ja tuloshakuisella työllään hän on kerännyt yleishyödyllisiin tarkoituksiin miljoonien eurojen edestä yksityishenkilöiden lahjoituksia. Tällä hetkellä hän työskentelee Diakonissalaitoksella varainhankinnan asiantuntijana. Erityisosaaminen: kuluttajamarkkinointi, tarinankerronta ja strateginen varainhankinta.

Motto: Mitä enemmän rahaa, sitä useampaa voidaan auttaa.

Lisätiedot

Päivi Ojanperä


Tiedottaja

Tasa-arvovaltuutettu

Päivi Ojanperä on kokenut yhteiskunnallisen viestinnän asiantuntija. Sosiaalipsykologina hänen vahvuuksiaan ovat analyyttinen ajattelu sekä yhteiskunnallinen ja psykologinen näkökulma vaikuttamisviestintään ja vuorovaikutukseen. Tässä ajassa häntä kiehtoo arvopohjainen, erityisesti toivoon perustuva viestintä.

Motto: Tässä voi käydä myös hyvin.

Lisätiedot

Salla Syrman


Vanhempi viestintäkonsultti, osakas

Viestintätoimisto Kaiku Helsinki

Salla Syrmanilla on 15 vuoden kokemus viestinnän kehittämisestä – intohimoaiheina brändi, äänensävy, selkeä viestintä ja valmentaminen. Hän on Kaiku Helsingin osakas ja asiakasjohtaja. Kiitos luottamuksellisten asiakassuhteiden, hän on päässyt rikastuttamaan näkemyksiään myös asiakkaan puolella pöytää. Ulkoistusroolit, mm. pesti kansainvälisen pörssiyhtiön viestintä- ja markkinointipäällikkönä, ovat haastaneet ja opettaneet. Toimistoelämässä Salla rakastaa jatkuvaa oppimista kollegoiltaan ja tykkää lyöttäytyä vaikkapa palvelumuotoilijoiden projekteihin.

Motto: Näe kiinnostavaa ja arvokasta sielläkin, missä on ensisilmäyksellä harmaata ja tavallista.

Lisätiedot

Sara Salomaa


Viestinnän suunnittelupäällikkö

Työeläkeyhtiö Elo

Sara on helsinkiläinen viestintätyöläinen. Hänellä on vahva kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta niin kolmannelta sektorilta, politiikan taustatöistä kuin konsultin roolista. Viime vuosina hän on ajautunut sosiaalisen median kouluttajaksi ja somen tekijäksi. Sara tekee media- ja sometyötä Työeläkeyhtiö Elossa.

Motto: Katse aina ulospäin, pois omasta navasta

Lisätiedot

Siina Repo


Toiminnanjohtaja

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry

Siina Repo on Viesti ry:n toiminnanjohtaja ja viestinnän toimialan asiantuntija. Hän edustaa viestinnän, vuorovaikutuksen, strategian ja markkinoinnin parissa työskenteleviä asiantuntijoita, päälliköitä ja johtajia akavalaisessa Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry:ssä. Siinalla on 15 vuoden kokemus viestinnän ja broadcasting-median parista. Siina tuntee viestinnän toimialan haasteet, mahdollisuudet ja tulevaisuuden näkymät. Hän on ollut useamman vuoden myös Viestinnän eettisen neuvottelukunnan VEN:in jäsen.

Motto: ”Menestys on kykyä olla menettämättä innostustaan epäonnistumisista huolimatta.”

Lisätiedot

Simo Arvo


Asiakkuusjohtaja

Drum

Asiakkuusjohtajana työskentelevä Simo on tottunut toimimaan erityisesti teknologia- ja b2b-yritysten parissa. Viestintätoimistoissa vietetyn vuosikymmenen lisäksi hänellä on kokemusta myös viestintäpäällikön töistä Elisalla. Lähellä sydäntä on myös julkisen sektorin strateginen konsultointi. Töiden ulkopuolella Simon löytää usein mereltä, viheriöltä tai metsästä.

Motto: Sano se niin että tuntuu!

Lisätiedot

Soili Hirvonen


Viestintäpäällikkö

Suomen Hiihtoliitto ry

Olen monenlaisiin organisaatioihin sopeutuva liikunnan ja urheilun mahdollistaja.

Viestinnän, markkinoinnin ja brändäämisen keinojen monipuolinen valikoima on käytössä rohkeassakin viestinnässä, jota kaipaan monilta organisaatioilta.

Visiot muotoutuvat konsepteiksi, eikä mahdotonta ole minulle olemassa; valtava viestijöiden, toimittajien ja sisällöntuottajien verkosto on työssäni kultaa!

Vastuullisuus ja ekologinen kestävyys, avoin ja rehellinen viestintä: työ ja vapaa-aika rakentuvat samalle arvopohjalle.

Motto: Elä ajassa ja hyppää ulos mukavuusalueelta!

Lisätiedot

Tapio Määttä


Akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto

Tapio Määttä on yliopistourallaan professorina, oikeustieteiden laitoksen johtajana ja nyttemmin akateemisena rehtorina panostanut tutkimuksen popularisointiin ja tiedeviestinnän kehittämiseen. Ympäristöoikeuden professorina hän oli median säännöllisesti käyttämä asiantuntija. Hän on tullut tunnetuksi aktiivisena twiittaajana ja rohkeana keskustelujen avaajana yli 15 000 seuraajansa kanssa. Omassa johtamistyössään Tapio on ilmoittanut panostavansa avoimuuteen ja vuorovaikutukseen.

Motto: Puhu vähemmän, kuuntele ja kysy enemmän.

Lisätiedot

Taru Nikulainen


Toimitusjohtaja, partneri

Brunnen Communications

Taru on sekä Marketing Finlandin että Marketing Finlandin Viestintätoimistojen hallituksen jäsen. Yrityksessään, vahvamaineisessa viestintätoimisto Brunnenissa hän keskittyy johdon sparraukseen, strategioihin ja vaikuttavuuteen. Kriisiviestintä on kehittänyt myös kansainvälisessä ympäristössä työskennelleestä Tarusta vahvahermoisen ja rauhallisen neuvonantajan. Omaksi supervoimakseen hän nimeää ratsastuksen ja toimistonsa supervoimaksi inhimillisyyden.

Motto: Unelmien on tapana toteutua, kun vain uskoo asiaansa

Lisätiedot

Jaa: