Miten viestintää ja viestintätoimistoja voi vertailla?

Finnish Comms Awardsin tuomariston työn raskain urakka alkaa esikarsintavaiheessa, kun esillä on toista sataa viestinnän ammattilaisten työnäytettä. Osallistujien oma esikarsinta on johtanut jo siihen, että huonoa tekemistä ei tarvitse arvioida. Mutta sehän ei tuomareiden työtä helpota, päin vastoin. 

Aiempina vuosina useampi kollega ja myös asiakkaidemme viestintä- ja markkinointiosaaja on ollut mukana tuomariston työskentelyssä, minulle tämä on ensimmäinen kerta. Haaste hieman huolestuttaa, ainakin tässä vaiheessa. Jääkö pitkäjänteistä työtä ja asiantuntemusta varjoon, kun huomion vievät suuret kampanjabudjetit ja visuaalinen näyttävyys? 

Kilpailun jako kahteen pääkategoriaan – strategiseen neuvonantoon ja konsultointiin sekä viestintäkampanjoihin – ohjaa sekä osallistujia että tuomariston työskentelyä oikeaan suuntaan. Etenkin suunnittelussa, olipa kysymys konsultoinnista tai viestintäkampanjoista, on paljon sellaista, joka ei näy ulospäin. Mutta tuo on myös tehtävä, jonka erityisesti asiantuntijaorganisaatioiden kanssa työskentelevät viestintätoimistot saavat asiakkailtaan: tehdään osaamista näkyväksi. 

Oman toimistomme pitkäaikaisimman asiakkaan kanssa tuli tänä kesänä täyteen 18 vuotta yhteistyötä. Siinä ajassa olemme oppineet valtavan paljon asiakkaan toimialasta, sekä asiakkaalta itseltään että heidän asiakkailtaan ja kumppaneiltaan. Me olemme tuoneet mukaan oman alamme osaamista ja kokemusta, jota karttuu muista projekteista, asiakkuuksista, kumppanuuksista ja oman alamme keskusteluista. Olemme tehneet paljon osaamista näkyväksi, ottaneet käyttöön uusia työkaluja toimintaympäristön muuttuessa – ja tehneet jatkuvaa suunnittelutyötä, josta näkyy ulospäin vain pieni lopputulema. 

Jokin aika sitten istuimme Brysselissä Worldcom PR Groupin tapaamisessa keskustelemassa toimialastamme yli 25 vuotta kirjoittaneen Paul Holmesin kanssa. Hän korosti, että viestinnän tuloksena syntyy vuorovaikutusta, kyse ei siis ole vain sisällöistä tai niiden sijoittelusta. 

Viestintä ei ole tuote, vaan pohjimmiltaan prosessi, jonka tukena voidaan käyttää mitä tahansa työkaluja. Tavoitteet määritellään yhdessä asiakkaan kanssa. Yksi tärkeä työkalu on improvisointi, kyky ottaa käyttöön uusia menetelmiä ja työkaluja (ja hylätä vanhoja) toimintaympäristön muuttuessa koko ajan nopeammin. Modernit hybriditoimistot eivät myöskään arastele astumista perinteisen mainonnan tontille, jos niitä työkaluja tarvitaan tavoitteisiin pääsemiseen. Roolit työryhmissä ovat myös tämän vuoksi usein entistä moninaisempia.

Tuomaristolle jää siis tehtäväksi viestinnän terävimmän ytimen kaivaminen esille viestintätoimistojen tuoreista töistä. Samalla teemme yhdessä omaa näkymätöntä työtämme näkyväksi. 

 

Mika Särkijärvi

Viestintätoimisto Medita

hallituksen puheenjohtaja, vanhempi neuvonantaja