Kun seuraa markkinointi- ja viestintäalan kansainvälisiä palkintokisoja, yksi asia on kirkastunut: kikkailu vähentyy, aitous lisääntyy. Cannes Lionsissa tämän kesän voittajatyöt ratkaisivat liiketoiminnan ydinhaasteita – brändiuskollisuuden heikkoutta, kuluttajien epäluottamusta ja talouden paineita. Yksi viesti nousi yli muiden: paluu perusasioihin. Kärsivälliset brändit, jotka uskaltavat rakentaa pitkäjänteisesti, voittavat.
Hieman aiemmin keväällä EMEA-alueen SABRE Awards nosti esiin toisenlaista, mutta samansuuntaista trendiä. Palkituissa töissä näkyi yhteiskunnallinen muutosvoima – työt mittaavat menestyksen lainsäädäntömuutoksissa, medianvapauden puolustamisessa tai vaikkapa energiasiirtymän hyväksyttävyydessä.
Muutosvoimaa vauhdittivat myös koukuttavat konseptit, jotka tuottivat sekä dopamiinia että syvyyttä. Volkswagen muutti yleisönsä viestiksi – ihmiset kävelivät 613 km logo-paidoissa ympäri Norjaa, ja sähköauton toimintamatka konkretisoitui tavalla, joka oli sekä oivaltava että jaettava. Tai Killed Here – muistolaatat, jotka pysäyttivät kadulla kulkijan ja pakottivat Briteissä muutoksen lähisuhdemurhia koskevaan lainsäädäntöön. Näissä töissä innostavuus ja vaikuttavuus kulkivat käsi kädessä.
Jos Cannes viitoitti tietä ja paluuta perusasioihin, SABRE osoitti, että luovuus on parhaimmillaan silloin, kun se kohtaa todellisuuden. Kun tavoitteena ei ole vain hetkellinen klikki tai viraalihupi, vaan syvä vaikutus – lakiin, mielipiteisiin, kuluttajan toimintaan. Depth and dopamine – parhaat työt yhdistävät molemmat: syvyyden ja innostavuuden.
Miksi tämä on tärkeää meille Suomessa?
Siksi, että viestintäkenttämme on osa samaa virtaa. Täällä opimme toisiltamme, ja täällä asetamme riman korkeammalle. Finnish Comms Awards on tälle hyvä näyttämö.
Olemme nähneet, miten kilpailun kategoriat ovat laajentuneet ja ovet avautuneet yhä useammille toimijoille. Nyt meidän tehtävämme on pintauttaa myös Suomessa ne työt, jotka pureutuvat syvälle, hetkauttavat – ja jotka ansaitsevat tulla nähdyksi.
Siksi kannustan jokaista toimistoa – pieniä ja suuria, markkinointi-, viestintä-, tai muita luovia aloja – tuomaan kiinnostavan viestinnällisen työnsä mukaan. Tehtiinkö teillä viimeisen vuoden aikana viestintää, joka turvasi tai muutti liiketoimintaa ja maailmaa?
Vielä ehdit mukaan 14.9. mennessä.
Paula Sonne
Finnish Comms Awards tuomariston jäsen ja Earned Creative Director, viestintäjohtaja, TBWA\Helsinki