Tänä vuonna kilpailu sai runsaan ja edustavan osanoton sekä täysin uusia osanottajia. Kilpailun loppusuoralle valittiin 49 kilpailuhakemusta 16 eri toimistosta. Eniten shortlistalle päässeitä töitä oli seuraavilta toimistoilta: SEK (11), Ahjo Communications (7), TBWA\Helsinki (6) ja Netprofile (5). Voittajat julkistetaan Finnish Comms Awards -gaalassa, Helsingissä, torstaina 31.10.2024. Kilpailu järjestetään 13. kerran ja järjestäjänä toimii Marketing Finland yhteistyössä VaLa ry:n kanssa.
Riippumattomat tuomarit ovat antaneet pisteensä heille osoitetuille kilpailutöille toisistaan tietämättä. Satunnaisten tekijöiden vaikutuksia on rajoitettu riippumattomien tuomareiden riittävällä määrällä jokaista arvioitavaa työtä kohden. Lisäksi isojen vaihteluvälien tapauksissa on voitu jättää pisteytysten ääripäät pois, jotta juryn yhteinen linja erottuisi.
” Olen ilahtunut, että Finnish Comms Awards on muuttunut vuosi vuodelta strategisemmaksi: parhaissa töissä on pystytty osoittamaan viestinnän suora kytkös liiketoiminnan strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Viestintäkonsultointi on ylimmän johdon sparrausta, jatkuvaa luottamukseen perustuvaa dialogia. Usein juuri niinä vaikeimpina hetkinä, kun ratkotaan yhdessä esimerkiksi maine- tai työnantajakuvasolmua”, kilpailun päätuomari, viestintätoimisto Brunnenin toimitusjohtaja Taru Nikulainen toteaa ja jatkaa:
”Mukana kisassa oli myös paljon ajan henkeen kiinnittyviä, mieleenpainuvia ja taiten rakennettuja kampanjatöitä, joissa saatiin merkittävää näkyvyyttä ja toimintaa tavoitelluilla areenoilla. Loppukilpailusta tulee jännittävä, ja toivotankin jo nyt onnea kaikille finaaliin päässeille töille, toimistoille ja asiakkaille!”
Finalistit esittävät kilpailutyönsä tuomaristolle pitchauspäivänä 22.10.2024, jossa kaikki lähtevät ensimmäisen kierroksen jälkeen samalta viivalta.
Laaja-alainen tuomaristo arvioi vuoden parhaimmiston
Tuomaristoon on valittu tänä vuonna 39 pitkän linjan ammattilaista, jotka edustavat eri toimialoja, korkeakouluja sekä mediaa. Laaja-alaisella tuomaristolla varmistetaan kilpailutöiden mahdollisimman tasa-arvoinen kohtelu, laaja-alaiset näkemykset sekä riittävä tuomareiden määrä kaikille töille. Tuomarit jäävätään omien ja lähipiiriin kuuluvien töiden arvioinneista. Tuomariston työskentelyä ohjaavat päätuomari Taru Nikulainen sekä sääntötuomari Sari-Liia Tonttila. Tutustu tuomaristoon
Finnish Comms Awards -gaala järjestetään tänä vuonna upeassa Hotelli Clarionissa, torstaina 31.10.2024. Yksittäiset gaalaliput tulevat myyntiin ensi viikon alussa. Gaalapöydät ovat varattavissa jo nyt osoitteesta info@marketingfinland.fi. Vuoden 2024 gaalan yhteistyökumppaneina toimivat Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry, Cision Finland Oy, Grano Oy, ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry, Severa, STT Viestintäpalvelut Oy, ja Viesti ry.
Finnish Comms Awards 2024 finalistit kategorioittain aakkosjärjestyksessä:
Strateginen viestintäkonsultointi
Luottamusta ja toimintavalmiutta – kriisiviestinnän kehittämiskokonaisuus Koneen Säätiölle
Koneen Säätiö & Ahjo Communications Oy
Vihreä siirtymä sai väkevän vauhdittajan
Sumi Oy & Netprofile Finland Oy
WithSecuren johtamisviestinnän virityksellä vauhtia ja fokusta vaativaan muutosmatkaan
WithSecure Oyj & Brunnen Communications Oy
Yritys- ja yhteisöviestintä (sisäinen)
Osallistava strategiaviestintä johti isoon muutokseen
Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme & Oy SEK Ab
WithSecuren päivitetty strategia kääntyi eloon osallistavalla ja ihmislähtöisellä viestinnällä
WithSecure Oyj & Brunnen Communications Oy
Yritys- ja yhteisöviestintä (ulkoinen)
Autenttisuudella huipulle – liiketoiminta kasvaa digitaalinen insinööri kerrallaan
Nitor & Netprofile Finland Oy
Joensuu – Fotoniikan koti
Business Joensuu & Oy SEK Ab
Toimintaympäristön teemojen hallinta (Issues Management)
Onnella on osoite. Asuntosäätiö ajatusjohtajaksi vaativassa toimintaympäristössä
Asuntosäätiö & Oy SEK Ab
Vihreä siirtymä sai väkevän vauhdittajan
Sumi Oy & Netprofile Finland Oy
Muutosviestintä
Osallistava strategiaviestintä johti isoon muutokseen
Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme & Oy SEK Ab
VAU-voimalla muutoksen moottoriksi
Visma Finland & Netprofile Finland Oy
Verkosto-osaamisen voima valjastettiin muutosturvapilottien viestintään
Hämeen ELY ja alueelliset pilotit & Ahjo Communications Oy
Kriisi- ja poikkeustilanteet
Mikä soppa syntyikään makaronilaatikosta
Compass Group Suomi & Viestintätoimisto Drum Oy
Viestintävalmennus ja simulaatiot
Luottamusta ja toimintavalmiutta – kriisiviestinnän kehittämiskokonaisuus Koneen Säätiölle
Koneen Säätiö & Ahjo Communications Oy
PrivacyRules: globaali kybersimulaatio valaisi varautumisen aukot
PrivacyRules & Netprofile Finland Oy
Suomalainen valmennusosaaminen kansainvälisille areenoille
ABB Suomi & Oy SEK Ab
Uusi kirkkoherra rakensi vuorovaikutuksesta vahvuuden Malmin seurakunnalle – ymmärrys toi rohkeuden viestiä vaikeistakin asioista
Malmin seurakunta & Brunnen Communications Oy
Hankeviestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)
Mennäänkö vaan mutulla? Tilastokeskus ryhtyi taisteluun suomalaisten tutkimusuupumusta vastaan
Tilastokeskus & Oy SEK Ab
Mielenterveyden työkalupakki
Työterveyslaitos & Viestintätoimisto Drum Oy
360-infraviestintää turkulaisella mausteella
Väylävirasto ja Turun kaupunki & Ahjo Communications Oy
Lanseeraus tai repäisy (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)
HELSINKI HAPPINESS HACKS – kaupunkilaisten aidot kokemukset matkailuvalteiksi
Visit Finland, Helsinki Partners ja Oy SEK Ab
Mennäänkö vaan mutulla? Tilastokeskus ryhtyi taisteluun suomalaisten tutkimusuupumusta vastaan
Tilastokeskus & Oy SEK Ab
Wilderness Calling – Lapin maisemiin yhdellä puhelulla
FINAVIA & Oy SEK Ab
Älä ole koekaniini – Syöpäjärjestöille toteutettu sähkösavukkeiden käyttöä ehkäisevä kampanja
Syöpäjärjestöt & Viestintätoimisto Manifesto Oy & Creative Day
Viestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)
Jätä rata rauhaan – hengenvaarallinen hengailupaikka. Miten musta huumori pelasti nuoret miehet junaraiteilta?
Väylävirasto & Kaiku Helsinki Oy & Dentsu Creative
Kuinka nepsy-piirteisen lapsen maailmasta viestitään animaation keinoin
Mielenterveystalo (HUS) & Avidly Oy
Palvelu- ja tuoteviestintä (B2B-viestintä)
Maailman suurin lämmön kausivarasto tavoitti lanseerausvaiheessa haastavat kohderyhmät Suomessa ja maailmalla
Vantaan Energia & Oy SEK Ab
Tavoitteena Nolla Huumekuolemaa
Indivior & Ahjo Communications Oy
Lanseeraus tai repäisy (B2B-viestintä)
Maailman suurin lämmön kausivarasto tavoitti lanseerausvaiheessa haastavat kohderyhmät Suomessa ja maailmalla
Vantaan Energia & Oy SEK Ab
Tiedotteella miljoonat uuteen tehtaaseen
Enifer & San Francisco Agency
Viestintä (B2B-viestintä)
Tavoitteena Nolla Huumekuolemaa
Indivior & Ahjo Communications Oy
Tilauskirjat jo täynnä – näin tehtaan lanseeraus on vauhdittanut Eatonin tunnettuutta Suomessa
Eaton Electric Oy & Kaiku Helsinki Oy
Palvelu- ja tuoteviestintä (B2C-viestintä)
Airamista kotimainen älyvalaistuksen asiantuntija
Airam Electric Oy Ab & Drama Queen Communications
Ghost Scoot nosti skuuttausturvallisuuden keskusteluihin
Pohjola Vakuutus & OP Ryhmä & Miltton Oy
Taco Bell, mun bff
Taco Bell Suomi (Restel Oy) & TBWA\Helsinki Oy
Vuokkoset for MENstruation
Vuokkoset (Delipap Oy) & TBWA\Helsinki Oy
Lanseeraus tai repäisy (B2C-viestintä)
Ghost Scoot nosti skuuttausturvallisuuden keskusteluihin
Pohjola Vakuutus & OP Ryhmä & Miltton Oy
”Hyvä Suomi!” Puolen kilometrin jono Lykon avajaisiin sai jopa ruotsalaiselta medialta kehut
Lyko & Mellakka Helsinki
Näin viestinnällä tehtiin videopelistä kansainvälinen kulttuuri-ilmiö
Remedy Entertainment Oyj & Republic
PrimaCatin kissavalta
PrimaCat & TBWA\Helsinki Oy
Seniorikokemusasiantuntija
Verkkokauppa.com & Bob the Robot
Viestintä (B2C-viestintä)
Vuokkoset monimuotoisuuden asialla
Vuokkoset (Delipap Oy) & TBWA\Helsinki Oy
2,5 sekuntia nollasta sataan – kansainvälinen PR sähköisti Vergen kiihdytyksen maailmalle
Verge Motorcycles & Mellakka Helsinki
Pro Bono
MLL – Vaaralliset somehaasteet
Mannerheimin Lastensuojeluliitto & TBWA\Helsinki Oy
The HERitage
Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö & United Imaginations Oy
Vuoden varainhankintateko (VaLa ry)
Katu ei ole koti – virtuaalitodellisuus herätti eloon Sininauhasäätiön varainkeruukampanjan
Sininauhasäätiö sr. & Valve Branding Oy
Tarjotaan #ProtuleiriJokaiselle
Prometheus-leirin tuki ry & Ahjo Communications Oy
The HERitage
Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö & United Imaginations Oy
Yhteistyössä:
Lisätiedot
Päätuomari Taru Nikulainen, perustaja ja toimitusjohtaja, Brunnen Communications, taru.nikulainen@brunnen.fi, puh. 050 325 7347
Sääntötuomari Sari-Liia Tonttila, perustaja, partneri, Ahjo Communications Oy,
sari-liia.tonttila@ahjocomms.fi, puh. 050 065 9300
Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland,
riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fi, puh. 040 5781 974
Pia Tornikoski, pääsihteeri, VaLa ry, paasihteeri@vala.fi, puh. 040 596 3763