Milttonista vuoden viestintätoimisto, Drumille vuoden viestintätyö -palkinto

Miltton valittiin vuoden viestintätoimistoksi MTL Communications Awards 2014 -kilpailussa. Vuoden viestintätyön pokkasi Viestintä Oy Drum makuuhuoneessa järjestetyllä IKEAn tiedotustilaisuudella.

Vuoden viestintätoimiston valinnan perusteena ovat maine, taloudellinen vakavaraisuus, asiakastyytyväisyys sekä työnantajamaine. Toimiston pitää olla myös edelläkävijä alallaan.

Miltton on osaava viestinnäntekijä ja mukana useilla töillä tässäkin kilpailussa. Miltton kuuluu toimialan edelläkävijöihin ja on taitava liiketoimintaosaaja. Se on yksi viime vuosien menestyneimmistä viestintäyrityksistä.

PERUSTELEE KILPAILUN PÄÄTUOMARI JYRKI ANTIKAINEN

Vuoden viestintätyöksi tuomaristo valitsi Hyviä huomenia, parempia päiviä – tiedotustilaisuus makuuhuoneessasi -kilpailutyön, jonka Viestintä Oy Drum oli tehnyt IKEAlle.

Vuoden viestintätyö kertoo ennen kaikkea viestintätoimiston osaamisesta ja toimii esikuvana meille kaikille viestinnän tekijöille. Vuoden viestintätyö 2014 on innovaatio, joka käänsi modernilla tavalla nurinpäin perinteisen tavan toteuttaa viestintää.

ANTIKAINEN PERUSTELEE

Kilpailuun osallistui ennätysmäärä toimistoja, ja kilpailutöissä konkretisoitui viestintätoimistojen tekemän työn laajuus. Yhä enemmän ollaan mukana asiakkaan strategian ytimessä ja kasvattamassa myös suoraan myyntiä.

SANOO MTL:N TOIMITUSJOHTAJA TARJA VIRMALA

Kilpailun kategoriat ja niiden voittajat sekä tuomariston perustelut olivat seuraavat

B2B-viestintä

Rakennusala kaipaa remonttia – FIRA-konserni vastaa huutoon
Viestintä Oy Drum, FIRA Oy ja FIRA palvelut Oy

– Haasteellinen toimiala, jonka remontoimiseksi laadittiin selkeä viestintästrategia. Muutos toteutettiin avoimella viestinnällä, joka rohkeasti tarttui toimialan yhteiskunnallisesti tärkeisiin kipupisteisiin ketään syyllistämättä. Onnistunut viestintästrategia näkyi myös liiketoiminnan tuloksissa huikeana kasvuna.

B2C-viestintä: tuotteet

Hyviä huomenia parempia päiviä – tiedotustilaisuus makuuhuoneessasi
Viestintä Oy Drum, IKEA Oy

– Loistava idea ja toteutus, vaikka aihe oli tavanomainen. Rajoja rikkova toteutus, joka käänsi päälaelleen vallitsevat käytännöt viestinnän toteutuksessa. Viestintästrategia oli kustannustehokas ja selkeä kohderyhmänsä tavoittanut kokonaisuus, jonka vaikuttavuus oli huippuluokkaa jopa kansainvälisesti arvioituna.

B2C-viestintä: palvelut

Bussilasteittain onnea – OnniBus.com puhalsi uutta eloa joukkoliikenneviestintään
Republic of Communications Oy, OnniBus.com Oy

– Erittäin ahtaille markkinoille tuotiin uusi palvelu, jonka lanseeraus toteutettiin viestinnän keinoin. Strategia oli systemaattinen, ennakkoluuloton ja erittäin kustannustehokas. Lanseerauksen vaikuttavuus näkyi nopeasti liiketoiminnan ja markkinaosuuden kasvuna. Viestintätoimiston johdolla toteutettu lanseeraus lähes ilman maksettua mainontaa oli asiakkaalta rohkea ja onnistunut valinta.

Vaikuttajaviestintä

#METAHDOMME
Miltton Creative ja Miltton Oy, Tahdon2013

– Verkkosivut ja sosiaalinen media ovat merkittävästi lisänneet yhteiskunnan avoimuutta, joka jokaisen päättäjän on huomioitava. Taitava ja sitoutunut oikeisiin kohderyhmiin suunnattu viestintä sekä erinomainen ajoitus käänsivät epävarmojen kansanedustajien päät. Tämän seurauksena tasa-arvoinen avioliittolaki ja samalla myös Suomen ensimmäinen kansalaisaloite hyväksyttiin eduskunnassa.

Talous- ja sijoittajaviestintä

Viisi vuotta tuloksellista talousbloggaamista: valmentava sisällöntuotanto Sijoitustalous-blogin menestystekijänä
Kaiku Helsinki Oy, LähiTapiola

– Sijoittaminen ilman näkemystä on pelkkää arvailua, ja blogi on erinomainen kanava näiden näkemysten jakamiseen. Sijoittamisen ammattilaisten sparraaminen näkemyksellisiksi bloggaajiksi on malliesimerkki siitä, miten yhteistyössä viestintätoimiston kanssa some otetaan haltuun liiketoiminnan kasvattamiseksi.

Yhteiskunnallinen viestintä

Uusi Lastensairaala 2017
Viestintä- ja markkinointitoimisto Myy, Uusi lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry

– Yhteiskunnallisesti merkittävissä hankkeissa viestintästrategia on ratkaisevassa asemassa. Kun viestinnässä keskitytään vain tärkeimpään positiiviseen ydinviestiin, syntyy vaikuttavaa jälkeä. Huolellisesti mietitty viestinnän näkökulma ja sen onnistunut julkistaminen tuotti lähes lumipalloefektin lailla ennätysajassa tavoitellun lopputuloksen.

Muutos- ja kriisiviestintä

Jokerit – petturista koko kansan ylpeydenaiheeksi
Republic of Communications Oy, Jokerit Hockey Club Oy

– Kun kaikki epäilevät ja maailmanpolitiikkakin potkii vastaan, tarvitaan viestinnässä uskoa ja oivalluksia. Rohkeus haastaa epäilijät sekä erinomaisesti tunnistetut viestinnän vahvuudet ja ongelmakohdat olivat viestintästrategian ytimessä. Tavoitteissa rima oli asetettu korkealle, mutta se ylitettiin komeasti. Petturi on tänään todellakin ylpeyden aihe sekä mediassa että katsomossa.”

Sisäinen viestintä

Wärtsilä Radio
Miltton Oy, Wärtsilä Oy

– Sisäinen viestintä on yrityksissä usein infoähkyn valtaama. Varsinkin kansainvälisissä yrityksissä henkilöstön tavoittaminen on vaativaa. Luomalla sisäinen internetradio synnytettiin uudenlaista huomioarvoa, joka herätti haluttua kiinnostusta 90 maassa. Erinomainen osoitus siitä, että myös sisäisessä viestinnässä oivaltavilla kanavavalinnoilla on merkitystä.

Kansainvälinen viestintä

Kortti käy – iZettle kasvun asialla Suomessa ja Slushissa!
Netprofile Finland Oy, iZettle AB

– Mitä tarvitaan, että ruotsalainen ei enää niin uusi startup-yritys pääsee kansainvälisille markkinoille? Suomalainen viestintätoimisto, jolla on oikeat verkostot, peräänantamaton asenne ja taitoa toteuttaa asiakasprojekteja myös pienellä budjetilla. Toteutuksen lisäksi luovuus ja viestintätoimiston väen sitoutuneisuus tuottavat vaikuttavia tuloksia.

Lisäksi tuomaristo päätti jakaa kaksi kunniamainintaa, jotka annettiin seuraaville toimistoille

B2C-viestintä: tuotteet – Kunniamaininta

Indiwon sisältömarkkinointi
Medita Communication, asiakkaana Inwido Finland Oy

– Ryhtyminen rohkeasti toimialansa puhemieheksi voi tuoda bisnestä myös kilpailijoille. Mediakulutuksen muutos vaatii kuitenkin uusia näkökulmia, koska perinteisen markkinoinnin teho ei enää riitä. Kun viestintä rikkoo fiksulla tavalla toimialan perinteisiä rajoja, on se kunniamaininnan arvoista.

Vaikuttajaviestintä

Tori.fi – luotettava kumppani,
Netprofile, Tori.fi

– Verkossa vertaiskaupassa luotettavuus ja vastuullisuus ovat liiketoiminnan onnistumisen ytimessä. Vaikuttaminen vertaiskauppaa arvioiviin viranomaisiin ja järjestöihin on paitsi tärkeää luottamuksen rakentamista myös ennakoivaa, särkymätöntä viestintää, joka turvaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Se on kunniamaininnan arvoinen viestintätyö.

Tuomaristo

Kilpailun tuomariston puheenjohtaja oli viestintäjohtaja Jyrki Antikainen, LähiTapiola. Tuomariston jäsenet olivat toimittaja Jussi Kärki, MTV, yhteisöviestinnän professori, dosentti Vilma Luoma-aho, Jyväskylän yliopisto, toimitusjohtaja Elina Melgin, ProCom ry, viestintäpäällikkö Thea Natri, Coca Cola Pohjoismaat, viestintäjohtaja Taina Pieski, Liikenne- ja viestintäministeriö sekä liiketoimintajohtaja Pia Rautakorpi, Messua Oy. Tuomariston sihteerinä oli toimitusjohtaja Tarja Virmala, MTL ry.

Tuomariston lisäksi palkintoja olivat jakamassa Cision Finland Oy, Koodiviidakko Oy, PR Newswire sekä STT Viestintäpalvelut.

Kilpailun shortlistalle pääsi 21 työtä. Kilpailuun lähetettiin yhteensä 54 viestintätyötä 20 toimistosta. MTL Communications Awards järjestettiin nyt neljännen kerran.