Vuonna 2022 Finnish Comms Awards -kilpailu uudistuu siten, että kilpailukategorioissa korostetaan entistä enemmän viestinnän strategista roolia ja neuvonannon merkitystä asiakkaalle.
Kilpailun päätuomarina toimiva viestintätoimisto Kaiun osakas Kaija Pohjala näkee, että muutokselle oli paikkansa. Jatkuvan turbulenssin aikoina toimistojen ja asiakkaiden on kyettävä uudistumaan yhdessä.
”Lähes kaikissa yrityksissä ja organisaatioissa juostaan aikaa vastaan ja yritetään tehdä yhä enemmän yhä vähemmällä porukalla. Hullua! Elämme vahvaa paradigman muutoksen aikaa, jossa asioita on hahmotettava uusin tavoin ja vastattava haasteisiin uudenlaisin menetelmin”, Pohjala sanoo.
“Päätuomarina haluaisinkin kilpailussa tänä vuonna korostaa aiheiden ajankohtaisuutta ja mukautumista vallitsevaan, haasteelliseen maailmantilanteeseen. Kuinka töissä näkyvät haastavat ajat? Miten yritykset ja organisaatiot ovat rohkeasti uskaltaneet heittäytyä epämukavuusalueelle ja huomioida uusia, herkkiäkin teemoja?”
Elämme vahvaa paradigman muutoksen aikaa, jossa asioita on hahmotettava uusin tavoin ja vastattava haasteisiin uudenlaisin menetelmin
Viestintä- ja vuorovaikutustaitojen merkitys nousee muutosten maailmassa
Runsaan 30 vuoden viestinnän ja liikkeenjohdon kokemuksellaan Kaija Pohjala on yksi ensimmäisistä naisista viestintätoimistoyrittäjänä. Hänen perustamansa Cocomms jatkaa edelleen huipulla, nyt Kaiku Helsingin kanssa yhdistyneenä viestintätoimisto Kaikuna, jonka osakkaana hän vastaa kansainvälisestä liiketoiminnasta.
Erityisenä intohimona Kaijalla on valmentava muutosjohtajuus sekä muutos- ja kriisiviestintä. Hän näkee, että epävarmat ajat ovat saaneet viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittämisen nousuun organisaatiossa.
”Toivon näkeväni kilpailutöitä, joissa viestintäteot kytkeytyvät aidosti arkeen ja hetkeen. Viestintä- ja markkinointiosastoiden tai -toimistojen irrallisten jippojen aika on ohi. Aion kiinnittää huomiota siihen, miten asiakasyritysten johto, esihenkilöt ja henkilöstö osallistuvat viestintäkampanjoihin ja kaikkeen tekemiseen”, Pohjala pohtii.
Aion kiinnittää huomiota siihen, miten asiakasyritysten johto, esihenkilöt ja henkilöstö osallistuvat viestintäkampanjoihin ja kaikkeen tekemiseen.
Kaija Pohjala, Viestintätoimisto Kaiku