Finnish Comms Awardsin 104 hakemuksesta shortlistalle töitä 19 eri toimistosta, voittajat palkitaan 16.11.2023

Tänä vuonna kilpailu sai runsaan ja edustavan osanoton sekä täysin uusia osanottajia. Kilpailun loppusuoralle valittiin 53 kilpailuhakemusta 19 eri toimistosta. Eniten shortlistalle päässeitä töitä oli seuraavilta toimistoilta: SEK (14), TBWA\Helsinki (5), Viestintätoimisto Kaiku (5), Brunnen Communications (4) ja Netprofile (4). Voittajat julkistetaan Finnish Comms Awards -gaalassa, Helsingissä, torstaina 16.11.2023. Kilpailu järjestetään 12. kerran ja järjestäjänä toimii Marketing Finland yhteistyössä VaLa ry:n kanssa.

 

Riippumattomat tuomarit ovat antaneet pisteensä heille osoitetuille kilpailutöille toisistaan tietämättä. Satunnaisten tekijöiden vaikutuksia on rajoitettu riippumattomien tuomareiden riittävällä määrällä jokaista arvioitavaa työtä kohden. Lisäksi isojen vaihteluvälien tapauksissa on voitu jättää pisteytysten ääripäät pois, jotta juryn yhteinen linja erottuisi.

 

”Tuomaristo on tehnyt valtavan ja perusteellisen työn arvioidessaan yli 100 työtä. Tänä vuonna töiden taso oli hämmentävän korkealla. Iso kiitos kaikille tuomareille ja valtavat onnittelut short-listatuille töille.

 

Töissä näkyi vahvasti viestinnän strategisuus. Miten uskomattomia asioita viestinnällä onkaan saatu aikaan. Töitä lukiessa ja arvioidessa ihailin sitä voimaa, mikä hyvin tehdyllä viestinnällä on.

 

Korkean tason lisäksi nostaisin esiin sanan monipuolinen. Työt olivat monipuolisia, töitä tuli monesta eri toimistosta ja töitä ilmoitettiin monipuolisesti ja melko tasaisesti eri kategorioihin. Tämä lupaa hyvää meidän viestinnän toimialallemme”, kilpailun päätuomari Tiina Hosiokoski, SEKin viestintäliiketoiminnan johtaja kommentoi.

 

Finalistit esittävät kilpailutyönsä tuomaristolle pitchauspäivänä 25.10.2023.

 

Laaja-alainen tuomaristo arvioi vuoden parhaimmiston

 

Tuomaristoon on valittu tänä vuonna 34 pitkän linjan ammattilaista, jotka edustavat eri toimialoja, korkeakouluja sekä mediaa. Laaja-alalaisella tuomaristolla varmistetaan kilpailutöiden mahdollisimman tasa-arvoinen kohtelu, laaja-alaiset näkemykset sekä riittävä tuomareiden määrä kaikille töille. Tuomarit jäävätään omien ja lähipiiriin kuuluvien töiden arvioinneista. Tuomariston työskentelyä ohjaavat päätuomari Tiina Hosiokoski sekä sääntötuomari Taru Nikulainen.

Tutustu tuomaristoon

 

Finnish Comms Awards -gaala järjestetään tänä vuonna upeassa Crowne Plazassa, torstaina 16.11.2023. Gaalan lipunmyynti on nyt avoinna Marketing Finlandin verkkokaupassa. Vuoden 2023 gaalan yhteistyökumppaneina toimivat Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry, Cision Finland Oy, STT Viestintäpalvelut Oy, Procom Viestinnän ammattilaiset ry, Viesti ry, Visma Solutions Oy ja Grano Oy. Liput gaalaan ostetaan Marketing Finlandin verkkokaupasta.

Finnish Comms Awards 2023 finalistit kategorioittain aakkosjärjestyksessä:

Strateginen viestintäkonsultointi

Habita: mainealhosta kannattavaksi kasvajaksi ja toimialansa TOP 3 -vaikuttajaksi

Habita & Brunnen Communications Oy

 

Käteisen paluu. Nosto-käteisautomaattien positiointi median ja päättäjien tuntemaksi näkemykselliseksi käteisen rahan asiantuntijaksi.

Nosto-käteisautomaatit & Viestintätoimisto Manifesto Oy

 

Nixun kyberosaaminen nousi Euroopan huipulle

Nixu & Netprofile Finland Oy

Yritys- ja yhteisöviestintä (sisäinen)

HYVANTEKIJÄT

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue & Viestintätoimisto Drum Oy

 

Moderni intranet: teknologiaprojektista kokonaisvaltaiseen strategiseen muutokseen

UPM & Meltlake Oy

Yritys- ja yhteisöviestintä (ulkoinen)

Kuinka voittaa julkisuuspeli äärikilpaillulla markkinalla – miten Valokuitunen teki sen?

Valokuitunen Oy & Viestintätoimisto Manifesto Oy

 

Meidän kaikkien turvaverkko

Telia Finland & TBWA\Helsinki

 

Tervetuloa saneeraamaan HSY:n ja TerraWisen kanssa raikkaampaa hanavettä ja vastuullisempaa viemäröintiä!

HSY & TerraWise & Brunnen Communications Oy

Yhteiskuntasuhteet ja vaikuttajaviestintä (Public Affairs + lobbaus) 

Auringosta energiaa – tuntemattomasta toimialasta yhteiskunnalliseksi kärkihankkeeksi

Auringosta energiaa & Pohjoisranta BCW

Toimintaympäristön teemojen hallinta (Issues Management)

”Asemakaavojen tarkastelualueen päivittyvä rajaus, kaavarungon suunnitteluvyöhyke, oikeusvaikutteinen liitekartta, resurssiviisas päästövähennystoimi!” Sanahelinästä selviin säveliin – näin Vantaan ratikka teki monimutkaisesta ymmärrettävää

Vantaan kaupunki & Viestintätoimisto Kaiku

 

Liiketoiminta- ja maineuhka taklattiin hyvällä valmistautumisella – Kauppapuutarhaliitto

Kauppapuutarhaliitto & Oy SEK Ab

Muutosviestintä

Pakkaus tahtoo kiertää – muutoksesta kuoriutui Sumi

Sumi Oy & Netprofile Finland Oy

 

Stockmannin tähti uuteen loistoon – kansainvälisen yhtiön muutosmatka kohti asiakaskeskeisempää toimintatapaa

Stockmann & Viestintätoimisto Kaiku

 

”Välitämme”, eli kuinka Posti rakentaa luottamusta avoimuudella

Posti & Ivalo Creative

Vastuullisuusviestintä (CSR, ESG, Sustainability)

Taustasta riippumatta – kohti yhdenvertaisempaa työelämää

Diakonia-ammattikorkeakoulu, Romako-hanke & Oy SEK Ab

 

Vastuullisuusviestinnän vaikutus yritysarvoon yllätti

Tana Oy & Viestintätoimisto Medita Oy

Kriisi- ja poikkeustilanteet

Kääntämällä astetta alemmas Suomi vältti pahimman energiakriisissä

Työ- ja elinkeinoministeriö & Kaimana Oy

Viestintävalmennus ja simulaatiot

Harjoitus tekee ajatusjohtajan – Business Finland valmentaa asiantuntijoitaan pitkäjänteisesti saamaan äänen kuuluviin strategisesti merkittävissä aiheissa

Business Finland & Viestintätoimisto Kaiku

 

Helsingin seudun kauppakamari testasi ydinviestinsä mediavalmennuksella

Helsingin seudun kauppakamari & Brunnen Communications Oy

 

Liiketoiminta- ja maineuhka taklattiin hyvällä valmistautumisella ja valmennuksella – Kauppapuutarhaliitto

Kauppapuutarhaliitto & Oy SEK Ab

 

OX2: vuorovaikutuksesta avaintaito ja menestystekijä uusiutuvan energian hankkeiden toteutuksessa

OX2 & Brunnen Communications Oy

Hankeviestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

”Asemakaavojen tarkastelualueen päivittyvä rajaus, kaavarungon suunnitteluvyöhyke, oikeusvaikutteinen liitekartta, resurssiviisas päästövähennystoimi!” Sanahelinästä selviin säveliin – näin Vantaan ratikka teki monimutkaisesta ymmärrettävää

Vantaan kaupunki & Viestintätoimisto Kaiku

 

Maailman ensimmäinen puhelinvapaa saari – Ulko-Tammio rytinällä maailmankartalle

Cursor Oy, Visit Kotka-Hamina & Oy SEK Ab

 

Tulevaisuuden tie – viestintä mahdollistajana

Väylävirasto & Destia Oy & Eurajoen kunta & Ahjo Communications Oy

 

Väylät auki – AMKE ammatillisen koulutuksen mielikuvan uudistajana

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry & Oy SEK Ab

Lanseeraus tai repäisy (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

Astetta alemmas – miten lähes jokainen suomalainen saatiin säästämään energiaa

Työ- ja elinkeinoministeriö & Kaimana Oy

 

Maailman ensimmäinen puhelinvapaa saari – Ulko-Tammio rytinällä maailmankartalle

Cursor Oy, Visit Kotka-Hamina & Oy SEK Ab

 

Masterclass of Happiness – onnellisuuskurssilla Suomelle huikea näkyvyys maailmalla

Visit Finland & Oy SEK Ab

Viestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

CMI – Avaimet rauhaan

CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation & TBWA\Helsinki

 

Maailman ensimmäinen puhelinvapaa saari – Ulko-Tammio rytinällä maailmankartalle

Cursor Oy, Visit Kotka-Hamina & Oy SEK Ab

 

Masterclass of Happiness – onnellisuuskurssilla Suomelle huikea näkyvyys maailmalla

Visit Finland & Oy SEK Ab

Palvelu- ja tuoteviestintä (B2B-viestintä)

Etteplan näyttää suuntaa teollisuuden vihreälle siirtymälle

Etteplan & Netprofile Finland Oy

 

It’s Keyvolution, Baby! – Kuinka ABLOY otti omistajuuden toimialaa mullistavassa kehityksessä

Abloy Oy & Oy SEK Ab

Lanseeraus tai repäisy (B2B-viestintä)

It’s Keyvolution, Baby! – Kuinka ABLOY otti omistajuuden toimialaa mullistavassa kehityksessä

Abloy Oy & Oy SEK Ab

 

Salamointi sähköisti yhdysvaltalaismedian – Vaisala Xweather -salamaraportti valtasi Amerikan merkittävimmät mediat

Vaisala & San Francisco Agency

 

UPM uudisti kansainvälistä B2B-markkinointiaan – 10 kertaa vähemmän sisältöä, 10 kertaa paremmat tulokset

UPM & Sanoma Media Finland & dentsu Finland

 

Vihreä terästehdas rantautui Inkooseen – näin lanseerattiin yksi Suomen suurimmista teollisuushistorian investoinneista

Blastr Green Steel & Fama Consulting Oy Ltd

Viestintä (B2B-viestintä)

It’s Keyvolution, Baby! – Kuinka ABLOY otti omistajuuden toimialaa mullistavassa kehityksessä

Abloy Oy & Oy SEK Ab

 

Meidän kaikkien turvaverkko

Telia Finland & TBWA\Helsinki

 

Älyradio singahti Slushin sydämeen – haasteet muuttuivat mahdollisuudeksi

Salesforce & Netprofile Finland Oy

Palvelu- ja tuoteviestintä (B2C-viestintä)

Airam – Loistavan arjen asiantuntija

Airam & Drama Queen Communications

 

Kaikki kyydissä: Tasa-arvoa kaikille teille, kaikille meille

Neste & Kesko & Drama Queen Communications

 

Paleface x Valio Oltermanni®: Aikuisten liikennelaulu

Valio & Oy SEK Ab

 

Warner Bros. Discovery – olympialaisten uusi koti Suomessa

Warner Bros. Discovery & Viestintätoimisto Kaiku

Lanseeraus tai repäisy (B2C-viestintä)

Helenin energiakasvatustyön ja lastenkirjan lanseeraus

Helen Oy & Viestintätoimisto Drum Oy

 

Tyyli on vapaa, kunhan muistat litistää! Suomen Pakkaustuottajat Oy:lle toteutettu Ilmat pihalle -kampanja kannusti kartonkipakkausten litistämiseen

Suomen Pakkaustuottajat Oy & Viestintätoimisto Manifesto Oy

 

Välivesi, erilainen juomalaulu

Alko & TBWA\Helsinki

Viestintä (B2C-viestintä) 

Mitä jos sähkö loppuu? Sähköpulaviestintää ja -päivystystä energiayhtiölle

Äänekosken Energia & Avidly Oy

 

Paleface x Valio Oltermanni®: Aikuisten liikennelaulu

Valio & Oy SEK Ab

 

Ruisrockin uusi somestrategia sytytti orgaanisen roihun

Ruisrock & Mellakka Helsinki

Vuoden varainhankintateko (VaLa ry)

Itämeri kesäkuntoon

Baltic Sea Action Group & TBWA\Helsinki

 

Linjamme on juuri nyt varattu

Naisten Linja Suomessa Ry

 

Maailman arvokkain pelipaita

Suomen Paralympiakomitea ry

 

Yhteistyössä:

 

 

 

Marketing Finland

Marketing Finland on kasvava markkinoinnin ja viestinnän liike, johon voivat liittyä jäseniksi markkinointia ja viestintää tekevät yritykset sekä alan palvelutarjoajat. Jäsenemme ovat mukana ostamassa ja tuottamassa lähes kaikkea Suomessa tehtävää markkinointia ja viestintää. 

 

Lisätiedot

Päätuomari Tiina Hosiokoski, Oy SEK Ab, tiina.hosiokoski@sek.fi, +358 45 130 4831

Sääntötuomari Taru Nikulainen, Brunnen Communications, taru.nikulainen@brunnen.fi, +358 50 325 7347

Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland, riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fi

Pia Tornikoski, pääsihteeri, VaLa ry, paasihteeri@vala.fi